Bantenin sulttaanikunta

Bantenin sulttaanikunta
Kasultanan Banten
1527–1813
lippu


Bantenin sulttaanikunta laajimmillaan.

Valtiomuoto sulttaanikunta
Uskonnot islam
Kieli sunda, jaava, lampung

Bantenin sulttaanikunta oli Jaavan saaren länsiosassa sijainnut sulttaanikunta, nykyisen Indonesian Bantenin provinssin alueella. Se syntyi 1500-luvulla, kun islamilaisten sulttaanikuntien puristuksessa oleva hindukuninkaan hallitsema Sundan kuningaskunta valloitettiin muslimivaltioiden hyökättyä Sundaan. Sundan alueelle perustettiin Bantenin sulttaanikunta.[1] Bantenin satamasta kehittyi tärkeä maustekaupan keskus 1500-luvulla.[2] Myös britit perustivat maahan kauppa-aseman 1600-luvulla, mutta hollantilaisvallan kasvaessa sisällissodan jälkimainingeissa 1680-luvulla britit joutuivat poistumaan Bantenista.[3][4] 1800-luvun alussa hollantilaiset ottivat Bantenin hallintaansa, ja alue liitettiin Hollannin Itä-Intiaan.[1][5] Maan viimeinen sulttaani luopui kruunustaan vuonna 1813.[6]

  1. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä historyofindonesia ei löytynyt
  2. Kari, s. 146
  3. Petersen, s. 443-444
  4. Hall 1981, s. 348-349
  5. Petersen, s. 580
  6. Syed, Akhtar, & Usmani 2011, s. 328

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search